Kello takaisin paikoilleen

Tässä vähän myöhään päivitettävässä blogissa kello on koekäytössä. Tässä koekäytössä testataan lähinnä kellon rattaiston toimintaa eikä niinkään ajassa pysymistä.

Alla valmistellaan koneiston asentamista takaisin paikoilleen. Kelalla on 60 metriä uutta painovaijeria jolla korvataan vanhat käytössä olleet vaijerit. Sylinterimäinen osa on tela, joka ohjaa vaijeria. Alunperin tela on puinen. Puuhun on ajan kuluessa kulunut melko syviä uria, joten asensin puisen telan päälle teräksisen putken. Mallia otin toisesta telasta, jossa sama oli tehty jo aiemmin. Myös painojen taljapyörät piti vaihtaa koska alkuperäiset puiset pyörät olivat kuluneet aika pahoin.

Alla koneiston osat on kannettu kartanon ullakolle. Ikean kassit ovat monikäyttöisiä ja aivan ylittämättömiä tällaisessa hommassa.
Taustalla näkyvät kummallisen näköiset kierot pilarit ovat savupiippuja, joita on täällä ullakolla yhdistelty aina kaksi tai kolme yhteen ulos menevään piippuun. Siinä on murarilla ollut tekeminen.

Koneiston kokoonpano aluillaan

Siitä se rakentuu pikkuhiljaa.

Uudet punnusten vaijerit ja taljapyörät paikoillaan. Nuo punnukset muuten painaa 100+ kg, joten täällä kannattaa miettiä mihin työntää sormensa.

Alla "Hissikuilu" punnuksia varten. Kuilun syvyys on noin 14 metriä. Tämä kuilu kulkee keskellä rakennusta vintiltä alimpaan kerrokseen. Tästä tietää, että kello on ollut suunnitelmissa jo kartanon rakennusvaiheessa.

Rakennuksen katollakin piti käväistä katsomassa lyöntikellon tilaa. Lyöntivasara ja sen tukirakenne ovat ruostuneet mutta kuitenkin vielä toimivat. Vasaran akseli tosin piti uusia. 

 Lyöntikellossa on valettu teksti "GIUTEN I LUVIA ÅR 1838 AF MICHAEL ROSTEDT"

 Lyöntikellolla on oma huvimajan näköinen rakennelma kartanon katolla. Todella suuressa arvossa ja merkityksessä ovat kelloasiat olleet siihen aikaan.

 Ja sitten se tapahtui, arrrrgh... Jossain aiemmassa tekstissä kuvasin käyntirattaan hampaan josta oli kulma korjattu joskus aiemmin. Nyt juoksuttaessani kellon punnusta alas asennuksen yhteydessä, tein ilmeisesti juuri sen virheen josta itse aiemmassa tekstissä varoittelin, eli tönäisin ankkurin nopeasti pyörivää käyntiratasta vasten jolloin aiemmin korjattu hammas rikkoutui. Alakuvassa rikkinäinen hammas näkyy ankkurin alla.

 Samana iltana sitten korjattiin hammasta muiden suunniteltujen rientojen sijaan...
Tämä juttu muuten söi miestä oikeasti enemmän kuin mikään muu tässä projektissa...

 Kellohuoneen seinältä löytyy edellisen korjaajan signeeraus vuodelta 1972. Oletan ainakin, ettei tässä välissä ole ollut muita korjauksia.

 Valmis koneisto

 Kellon taulu Rauman suuntaan. Tuosta mustasta aukosta puuttuu vielä aukon peittävä luukku.

 .. ja Porin suuntaan. Ylhäällä näkyy lyöntikellon katos. Hieno rakennus ja hieno kello.

Vetolaitteita ja heilurijuttua

Nyt ollaan päästy kellon vetolaitteisiin. Molemmat punnukset vedetään ylös samalla kammella ja rattaalla, joka käännetään kiinni siihen telaan jota ollaan vetämässä ylös.  Alla kammen rattaan toinen laakeritappi, joka on aikojen saatossa kulunut melko reippaasti.

Laakeritappi kunnostuksen jälkeen

Ja uusi laakeriholkki.
Tässä näkyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Tuo alkuperäinen laakeri on tehty takomalla teräslevy rullalle. Vinoksi tehty saumakohta näkyy laakerin alareunassa. Laakerin etureunassa näkyy pari muuta halkeamaa, jotka ovat olettettavasti syntyneet laakerin taonnan yhteydessä. Aika hienoa työtä. 

Veivin kahva on halkeillut ja joskus aikanaan korjattu kiristämällä rautalangat molempiin päihin. Tästä osasta on vaikea sanoa että kuinka kauan se tulee vielä kestämään. Toisaalta se on kyllä kestänyt kauan joten eiköhän sillä vielä jokunen vuosi mennä.

Alla näkyy lukitustappi, jolla vetoratas lukitaan vedon ajaksi joko käynti- tai lyöntipuolelle tai keskelle kun veto on tehty. Tapin design on ihan oma, eikä se ole varmaankaan ollut aivan tuollainen alunperin. Toivotaan, että alkuperäinen tappi vielä löytyisi sieltä koneistokopista.

Heilurin ripustus on niin kutsuttu veitsiripustus. Tähän on lisäksi lisätty rukkausmahdollisuus samaan yhteyteen. Tämä ratkaisu on tehty luultavasti siksi, että rukkausta on vaikea tehdä perinteisellä tavalla heilurin alapäästä koska heiluri on siellä lattian alla aika tavoittamattomissa.
Veitsen ja vastauran pinnoista on 100+ vuoden kuopat hiottu pois.
Haarukan yhtymäkohdassa oikealla alhaalla näkyy messingin värisiä kohtia. Olettaisin, että kun tuo varsi on taottu, on sen haaran tekemisessä syntyneet halkeamat sitten juotettu umpeen.

 Alakuvassa heiluri paikoillaan ripustuksessaan.

Heilurin linssi on saanut aikojen saatossa osansa laakerien öljyistä. Linssin pinta on puhdistettu vain pintapuolisesti, koska tässäkin tapauksessa maali lähtee pinnasta pois ennen kuin kuin öljy ja rasva.
Tuo siipimutteri linssin alla on hieno eikä sitä ole varmasti ostettu rautakaupasta...

Aiemmin arvelin, että ankkurin akselin lukitusjousta voi käyttää sellaisena kuin se oli, mutta kyllä se käytännössä tuntui hankalalta. Siksi lisäsin siihen vivun, joka on vain taitettu alkuperäisen jousen ympärille. Jos jollekin joskus selviää, että millainen vipu siinä on ollut alunperin, niin tämän saa helposti pois jälkiä jättämättä.
Sinänsä mielenkiintoista, että esim. Fiskarsissa ja Tampereen vanhassa kirkossa saman tekijän koneistoissa tämä lukitusasia on toteutettu keskenään eri tavoin sekä molemmissa vielä täysin eri lailla kuin tässä Vuojoen koneistossa. Selvästi tuotekehitystä on tehty jo siihenkin aikaan.

Kellon käynti

Homma jatkuu, hitaasti mutta varmasti. Sikälikin varmasti, että mitään dramaattisia yllätyksiä ei ole tullut vastaan edelleenkään. Aikaisempien korjaajien jälkiä näkyy paljon koneiston eri osissa. Alla yksi esimerkki, jossa rattaan paikkaa on siirretty tuolla osalla, joka on rattaan oikealla puolella pienempi nelikulmio. Siirron syy on ollut muuttaa tämän kyseisen rattaan ja seuraavan rellin paikkaa keskenään, jolloin saadaan ehjä osa kuluneesta rellistä käyttöön.

Alla on käyntirattaan relli, joka on poikkeuksellisesti messinkiä. En tiedä kuuluuko tämä kellontekijän sarjaan kiva kokeilla vai mikä on ollut syynä materiaaalivalintaan. Tämä voisi myös olla jonkin myöhemmän korjaajan tekemä. Silloin materiaalin ymmärtäisi, koska messingistä rellin tekeminen on helpompaa kuin teräksestä. Osassa kuitenkin näkyy sulkeumia, joiden perusteella se on tehty valamalla, ja uskon ettei myöhempi korjaja olisi sellaista tehnyt. Tämän perusteella uskon että osa on alkuperäinen.
Rellin hampaissa näkyy suuret kulumajäljet, jonka vuoksi aikaisempi korjaaja on kääntänyt rellin ympäri jolloin on saatu eheä hammaspinta käyttöön. Nyt tehtävässä korjauksessa aiemmin käännetty ratas pysyy samassa asennossa ja edellisen korjauksen jälkeen vain kohtuullisesti kuluneet hampaat viilattiin oikeaan muotoonsa. Vastaava korjaus voidaan tehdä vielä ainakin kerran mutta ehkäpä jo sadan vuoden päästä jonkun täytyy tehdä uusi relli.

Käyntipuolen rattaiden akselien laakereihin on aiemmin tehty uudet täytteet. Kuvassa olevan laakerin vika oli se, että se oli löysä kiinnityksessään. Kulmien niittaus tiukempaan autoi asiaan.

Ankkurin laakerit olivat kuluneet liian väljiksi joten niihin tehtiin täytteet. Samalla toisen laakerin paikkaa lievästi siirrettiin käynnin toiminnan korjaamiseksi.

Käyntiratas oli suht' hyvässä kunnossa eikä vaatinut kuin hiukan joidenkin hampaiden päiden tasoitusta.

Alla on mielenkiintoinen yksityiskohta, josta nähdään että kellon käyttäjältä on joskus niinkutsutusti homma karannut käsistä. Tällainen kello asetetaan aikaan niin että käyntiankkuri siirretään sivuun, jolloin käyntiratas pääsee pyörimään vapaasti ja kelloa voidaan juoksuttaa eteenpäin haluttuun ajankohtaan. Kun ajansiirtoa tehdään, pitää käyntirattaan akselia jarruttaa ettei rattaat pääse pyörimään vapaasti, koska niiden vauhti nousee nopeasti niin suureksi että osat saattavat rikkoutua.
Kuvassa olevat sorvausjäljet hampaiden kärkien sivuissa ovat luultavimmin syntyneet juuri niin että ratas on päässyt pyörimään liian kovaa ja sitten sitä on jarrutettu työntämällä ankkuri päin käyntiratasta. Tässä touhussa on yhdestä hampaasta lähtenyt isompi pala pois. Se on korjattu juottamalla pala hampaan kärkeen. Kyseinen hammas näkyy kuvassa rattaan puolan kohdalla ylhäällä.

Ankkurin kynnen kulumaa. Aiemmin samaa kohtaa on täytetty hitsaamalla. Nyt kuluma on niin pieni, että pinta vain hiotaan oikeaan muotoon.

Alla jättöpuolen kynsi. Tässäkin kuluma on melko lievää.

 

Korjattu ankkuri alla.

Kuten yllä selostin, kello laitetaan aikaan juoksuttamalla käynnin rattaistoa eteenpäin. Sitä varten ankkuri pitää siirtää sivuun. Ankkuri vapautetaan alla olevan jousen avulla. Jousen vasemmanpuoleinen pää on joskus korjattu juottamalla. Samassa yhteydessä siitä lienee poistunut jonkinlainen lippa tai tappi, josta painamalla sormella jousen on voinut siirtää sivuun. Käyttö sujuu kyllä ilman tappiakin ihan OK.

Alla jousi paikoillaan.

Heilurin ripustuskoneisto vaatii korjaamista ja sen lisäksi vetolaite, jolla punnukset vedetään ylös. Näiden jälkeen koneisto alkaa olla koekäyttöä vaille valmis. 

Laakerien virittelyä

Homma jatkuu lyöntipuolen rattaiden, laakerien ja niiden rullien huollolla. Yleinen huomio edelleen tässäkin kohtaa on, että kaikki on todella hyvässä kunnossa ottaen huomioon laitteen iän. Rattaiden hampaissa on kulumia ja laakerirullissa samaten, mutta se on kuitenkin pientä ja varsin ymmärrettävää näin kauan käytössä olleelle laitteelle.

Alla laakeri lyöntikoneiston akselilla jolla lyöntivasaraa käytetään. Siinä toinen laakerirulla on kulunut reiältään kartioksi ja on siksi aika paljon vinossa. Lisäksi molempien rullien ulkokehä on tyssääntynyt huomattavasti.

Alla on edellistä ratasta seuraava, jonka toista laakeritappia on korjattu hitsaamalla. Rullat lienevät aiheuttaneet uran laakeritappiin. Sikäli se tuntuu oudolta, että muissa laakeritapeissa ei näy vastaavaa kulumaa.

Tässä nähdään lyöntirattaan hampaiden kulumaa. Ei mitään järisyttävää, mutta näin siinä vaan runsaassa sadassa vuodessa käy...

Ja alla viilattuja hampaita

Tässä alla on edellä mainittu lyöntiratas. Tässä on nähtävissä kolme huomion arvoista asiaa.
Ensiksi, oikealla näkyvä laakeritappi on tosi hyvässä kunnossa, ei kulumia tai uria minkäänlaisia. Kuvassa tappi on kiillotettu.
Toiseksi, vasemalla näkyvät rellin puolat ovat aivan kuin tuliterät, ei minkäänlaista kulumaa havaittavissa. Syynä tähän on varmasti se, että tapit pyörivät vapaasti kiinnityksissään edelleen vielä yli sadan vuoden jälkeen, juuri niin kuin on alunperin suunniteltukin. Näille ei jäljistä päätellen varmasti ole tehty mitään huoltoa koskaan.
Kolmanneksi, rattaan oikealla puolella näkyvät lyönnin nostintapit pyörivät samoin kuin edelliset tapit ja siksi näissäkään ei näy minkäänlaista kulumaa. Tästä olisi moni kellonrakentaja voinut ottaa oppia.

Ylempänä mainitun laakerirullan korjaus menossa. Tässä on laitettu täyte rullan laakeriin ja seuraavaksi sorvataan keskelle reika ja tasoitetaan rullan ulkokehä.

Korjatut rullat paikoillaan

Tässä kaikki rullat. Joukossa on muutama vähän kovaa kyytiä saanut yksilö. Kaikki rullat on numeroitu, mutta mielenkiintoisesti samoja numeroita voi olla enemmän kuin kaksi. Lisäksi koneiston silloissa on myös numerointi mutta järjestys jossa rullat olivat koneistoa purettaessa ei täsmännyt numerointiin, joten järjestys lienee aiemmissa huolloissa sekoittunut.

Alla rulla, jonka laakeri oli väljä ja lisäksi sille on joskus tapahtunut luultavasti niin, että joku akseli on jäänyt "ruopimaan" yhteen kohtaan rullaa, jolloin siihen on kulunut niin syvä kolo, ettäs sitä on pitänyt korjata kovajuotoksella. Korjattu kohta näkyy hämärästi noin klo 7 kohdalla alakuvassa.

Rullassa on uusi laakeritäyte ja ulkokehän sorvaus on juuri menossa

Allaolevaan laakeriin, ja myös saman akselin toiseen päähän, on joskus laitettu täytteet. Laakerit ovat oletettavasti jonkin verran kuluneet niiden korjauksen jälkeenkin , mutta mielestäni ne ovat vieläkin lähes liian tiukat. En kuitenkaan muuttanut niita, koska ovathan ne sentään todistetusti toimineet hyvin muutaman vuosikymmenen...

Alla lyöntikoneiston tuulisiiven akseli ja tuulisiiven toimintaan liittyvä telkiratas.

Tuulisiipi paikoillaan. Tuulisiiven tehtävä on hidastaa lyöntioneiston vauhtia niin, että lyönnin tahti olisi sopiva.

Tässä Vielä kuva tuulisiivestä.  Mutama mielenkiintoinen huomio tästä osasta:

Yksi: Siipiin on lisätty lisäpalat hidastamaan lyöntinopeutta. Se, että pitääkö nämä jättää paikoilleen vai poistaa, täytyy arvioida sitten kun kello on koottuna ja toiminnassa.

Kaksi: Telkijousi, joka toimii aiemmin mainitun telkirattaan kanssa, ei ole alkuperäinen, vaan on tehty seinäkellon jousesta. Ihan toimiva ratkaisu. Olisi kiva kuitenkin tietää, että mitä alkuperäiselle jouselle on mahtanut tapahtua kun eihän se ole kokonaan poiskaan voinut kulua.

Kolme: Koko tuulisiipi mikkihiiren korvineen, jos unohdetaan nuo lisäpalat, on ymmärtääkseni taottu yhdestä kappaleesta. Samoin oli Fiskarsin koneistossa. Aika hienoa työtä, vai mita?