Nyt ollaan päästy kellon vetolaitteisiin. Molemmat punnukset vedetään ylös samalla kammella ja rattaalla, joka käännetään kiinni siihen telaan jota ollaan vetämässä ylös. Alla kammen rattaan toinen laakeritappi, joka on aikojen saatossa kulunut melko reippaasti.
Laakeritappi kunnostuksen jälkeen
Ja uusi laakeriholkki.
Tässä näkyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Tuo alkuperäinen laakeri on tehty takomalla teräslevy rullalle. Vinoksi tehty saumakohta näkyy laakerin alareunassa. Laakerin etureunassa näkyy pari muuta halkeamaa, jotka ovat olettettavasti syntyneet laakerin taonnan yhteydessä. Aika hienoa työtä.
Veivin kahva on halkeillut ja joskus aikanaan korjattu kiristämällä rautalangat molempiin päihin. Tästä osasta on vaikea sanoa että kuinka kauan se tulee vielä kestämään. Toisaalta se on kyllä kestänyt kauan joten eiköhän sillä vielä jokunen vuosi mennä.
Alla näkyy lukitustappi, jolla vetoratas lukitaan vedon ajaksi joko käynti- tai lyöntipuolelle tai keskelle kun veto on tehty. Tapin design on ihan oma, eikä se ole varmaankaan ollut aivan tuollainen alunperin. Toivotaan, että alkuperäinen tappi vielä löytyisi sieltä koneistokopista.
Heilurin ripustus on niin kutsuttu veitsiripustus. Tähän on lisäksi lisätty rukkausmahdollisuus samaan yhteyteen. Tämä ratkaisu on tehty luultavasti siksi, että rukkausta on vaikea tehdä perinteisellä tavalla heilurin alapäästä koska heiluri on siellä lattian alla aika tavoittamattomissa.
Veitsen ja vastauran pinnoista on 100+ vuoden kuopat hiottu pois.
Haarukan yhtymäkohdassa oikealla alhaalla näkyy messingin värisiä kohtia. Olettaisin, että kun tuo varsi on taottu, on sen haaran tekemisessä syntyneet halkeamat sitten juotettu umpeen.
Alakuvassa heiluri paikoillaan ripustuksessaan.
Heilurin linssi on saanut aikojen saatossa osansa laakerien öljyistä. Linssin pinta on puhdistettu vain pintapuolisesti, koska tässäkin tapauksessa maali lähtee pinnasta pois ennen kuin kuin öljy ja rasva.
Tuo siipimutteri linssin alla on hieno eikä sitä ole varmasti ostettu rautakaupasta...
Aiemmin arvelin, että ankkurin akselin lukitusjousta voi käyttää sellaisena kuin se oli, mutta kyllä se käytännössä tuntui hankalalta. Siksi lisäsin siihen vivun, joka on vain taitettu alkuperäisen jousen ympärille. Jos jollekin joskus selviää, että millainen vipu siinä on ollut alunperin, niin tämän saa helposti pois jälkiä jättämättä.
Sinänsä mielenkiintoista, että esim. Fiskarsissa ja Tampereen vanhassa kirkossa saman tekijän koneistoissa tämä lukitusasia on toteutettu keskenään eri tavoin sekä molemmissa vielä täysin eri lailla kuin tässä Vuojoen koneistossa. Selvästi tuotekehitystä on tehty jo siihenkin aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti